tisdag 15 december 2015

Joulumarkkinat @ Pargas

Lauantaina 12.12.2015 oli Paraisilla jokavuotiset Vanhan malmin Joulumarkkinat. Valmistauduimme pajalla kolmen viikon ajan tekemällä erilaisia käsitöitä myytäväksi; paperikuusia, erilaisia joulupalloja, jouluisia puutaloja, huovutettuja kaktuksia, puusydämiä, pannunalusia, origamikoristeita (timantteja ja tähtiä) ja lämpömittarirobotteja.

Jaoimme myyntivuorot kolmeen vuoroon, joihin osallistui aina kaksi pajalaista. Myyntituotteista hittejä olivat kuuset, joulupallot ja origamikoristeet.

Sää oli hyvä ja aurinkoinen meidän myyjien kannalta ja ihmisiä oli tullut paljon markkinoita katsastamaan, vaikka lunta ei ollutkaan. Joulutunnnelmaa markkinoilla loi musiikki ja ihmiset.
 



 
 
















Myyjäisten jälkeen oli vielä viikko ennen kuin koko paja pääsisi joululoman viettohon. Viimeisellä viikolla me yhteisvoimin siivosimme pajan. Keskiviikkona leivoimme pipareita ja joulutorttuja sekä kävimme keilaamassa koko porukalla. Torstaina vietimme joulujuhlaa. Joulujuhlassa oli joulufiilistelyä ja pientä ohjelmaa ja lomalle lähdimme kello 12.





HYVÄÄ JOULUA :)







 

torsdag 10 december 2015

Valopalloprojekti

Saimme jonkin aikaa sitten tilauksen Janne Lindgård nimiseltä henkilöltä. Hän tilasi meiltä 2 valopallonauhaa (syy tulee ilmi myöhemmin tässä tekstissä). Pallot valmistettiin eri värisistä papereista taittelemalla, origami tyylisesti. Palloja tuli tehdä yhteensä noin. 80 kappaletta yhteen nauhaan mutta onneksemme yksi nauha oli jo ennestään valmis. Tilaus oli projekti-tyylinen, joten kaikki osallistuivat siihen.

Tiistaina 8.12 käytimme melkein koko aamupäivän täällä pajalla tehden kyseisiä palloja. Pallot valmistuivat yllättävän nopeaan tahtiin ja paljon ennen iltapäivää kaikki oli jo valmista. Vähän ennen päivän päättymistä lähdimme viemään tilausta Jannelle.
Paikka johon tilauksen veimme on "luola", Paraisten ns. pommisuoja. Siellä Janne jo odotti meitä ja otti meidät iloisesti vastaan. Pääsimme katsomaan sisätiloja ja siellä Janne kertoi, että miksi oli ylipäänsä tehnyt kyseisen tilauksen. Keskiviikkona 9.12 hän tulisi järjestämään jo toistamiseen tapahtuman, johon on kutsuttu muutamia bändejä soittamaan mitä erikoisimmilla soittimilla. Ainoana valona paikassa toimii erilaiset spottivalot, seinille heijastetut valokuviot sekä meidän tekemämme valopallonauhat. 

Kun veimme tilauksen tiistaina Jannelle niin paikka oli vielä todella kesken ja siitä ei oikein saanut kuvaa, että miltä se näyttää pelkkien spottivalojen yms. kanssa. Janne kutsui meidät keskiviikkona uudestaan käymään siellä kun paikka on viimeistelyä vaille valmis ja olen sitä mieltä, että kannatti mennä uudestaan. Paikka oli todella upea ja tunnelmallinen!


  

 
 

Avaa asetukset napsauttamalla   Avaa asetukset napsauttamalla   Avaa asetukset napsauttamalla   Avaa asetukset napsauttamalla


måndag 7 december 2015

Pajakäyntejä ja näperryksiä


 
Tuulisena joulukuun 3. päivänä torstaina, aamutuimaan lähdimme pajaporukan kanssa Kaarinaan tutustumaan Pajamestareiden toimintaan. Heidän toimintansa olikin aika lailla erilaista kuin meillä Aktivassa. Enemmän kokoonpanohommia eikä projektiluontoisia ja vapaamuotoisempia juttuja. Tilaa Kaarinan pajalla oli enemmän, mutta tila oli hallimainen ja kaikuva. Ihan kiva paikka sekin. Alkajaisiksi he tarjosivatkin ystävällisesti näin joulun alla meille glögiä ja pipareita.  Lopuksi saimme ostaa heidän tekemiään joulutuotteita, jos mieli halaji.

Sieltä pajauduttuamme, jatkoimme omia näperryksiämme myyjäisiä varten. Liimaisia sormia itse kullakin, neulahuovutusta, puisten sydämien maalaamista, joista koristeita tuleepi. Kimalletta siellä sun täällä ja origami Dimangeja... J Pikkutalojen maalailua ja ideointia koristeluihin. Vielä tehtävää toki vaikka kuinka, valmiiksi koetamme saada joulumyyjäisiin mennessä.

 
Mainittakoon, keskiviikko, jolloin vietimme etukäteisitsenäisyyspäiväjuhlat. Oli Pommacia mansikoilla maustettuna, sekä upean maistuvaa juustopäällysteistä porkkanakakkua, jota koristi pienoinen Suomen lippu. Kynttilöitä unohtamatta.

 
 

torsdag 26 november 2015

Terveellistä ja helppoa ruokaa martoilta

Keskiviikkona saimme tänne Aktivaan vieraaksi Solveig Backstörmin, martoista. Hän tuli puhumaan meille uudistuneesta ruokapyramidista ja yleisesti ruuasta. Aamu meni siihen kun keskustelimme aiheesta ja toimme esille omia mielipiteitämme. Tämän jälkeen siirryimme keittiön puolelle, jossa ryhdyimme yhdessä kokkaamaan. Ruuaksi oli kanawokkia ja itse leivottua uunipannuleipää. Unohtamatta jälkiruokaa, piparkakkutriffleä. Siis NAM! Ruoka oli niin hyvää ja leipä myös. Vaikka oli jo siinä vaiheessa kamala ähky oli jäkiruokaa pakko tietenkin syödä ja hyvää niin, se vasta oli herkkua!! Solveign vierailu meni varmasti kaikkien mielestä hyvin ja kivaa oli. Parasta päivässä oli varmaan se, että saimme kaikki kerrankin yhdessä kokkailla ja syödä kerrankin vähän pidemmän kaavan kautta. Kiitos.












torsdag 12 november 2015

Näyttelyreissu Turussa

Keskiviikkona 11.11 lähdimme näyttelyreissulle Turkuun, jossa kävimme katsomassa Kenneth Bambergin Cocks-valokuvanäyttelyn Wäinö Aaltosen museon valokuvakeskuksessa Perissä. Kyseisessä galleriassa esitetään vuosittain erilaisia valokuvanäyttelyitä, joihin on aina vapaa pääsy. Valokuvakeskus Peri ry:n tarkoituksena on edistää ja tehdä tunnetuksi valokuvausta taiteellisen ilmaisun muotona sekä toimia valokuvaajien ja kaikkien valokuvataiteesta kiinnostuneiden henkilöiden yhdyssiteenä.


 
 
Kyseisen näyttelyn jälkeen kävelimme nuorten taide- ja toimintataloon Vimmaan, jossa oli kaksi näyttelyä (eli kävimme kolmessa eri näyttelyssä). Ensimmäinen oli Turun kaupungin nuorten työpaja Fendarin näyttely ja viimeisenä Anne Frankin elämästä kertova näyttely.